Kahdeksas päivä Oy on yksi kiinteistönvälitysalan suurimmista yrityksistä Suomessa ja yksi alan markkinajohtajista pääkaupunkiseudulla. Teemme vuosittain keskimäärin 2000 asuntokauppaa ja palveluksessamme on noin 100 kiinteistönvälityksen rautaista ammattilaista.

3H+K on Kahdeksas päivän julkaisema lehti asiakkailleen, jonka sisältöjä voit lukea myös verkossa. 3H+K on lehti paremmasta arjesta ja helpommasta asumisesta. Lehti antaa inspiraatiota, ajatuksia ja ideoita aktiivisille kaupunkilaisille. Se ottaa kantaa asumiseen liittyviin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin teemoihin, kannustaa vaikuttamiseen, parantaa kaupunkien yhteisöllisyyttä ja edistää hyvää naapuruutta.Jos haluat lehden kotiisi voit tilata sen helposti tästä

Jykevä kivitalo nököttää puiston laidalla. Iäkäs hissi kolistelee kodikkaasti ylöspäin ja nytkähtää kuudenteen kerrokseen.

”Tervetuloa!” raikkaanvalkoiseen kesäkaftaaniin ja vajaamittaisiin housuihin pukeutunut Jani Toivola huikkaa kotinsa ovelta.

Eteisessä kengät ovat maltillisissa riveissä, lapsiperheen kaaoksesta ei näy merkkiäkään. Avaran ja valoisan olohuoneen suurista ikkunoista aukeaa miltei naurettavan kaupunkiromanttinen näkymä yli töölöläisten peltikattojen. Vaikka raitiovaunukiskot ja vilkas Mannerheimintie kulkevat lähellä, asunnossa on hiljaista. 

Samettisella sohvalla ilakoi kirjava tyynyrypäs, sohvapöydällä kurkottelee rahapuu, ikkunalaudalla päivystää buddhapatsas. Sisustus on minimalistinen lukuun ottamatta huolettomia kirjapinoja, joita lojuu pöydillä, ikkunalaudoilla ja lipastoilla: valokuvateoksia, politiikkaa, romaaneja, taiteilijaelämäkertoja. Niitä Toivola lukee silloin, kun arki uhmaikäisen kanssa ei ime kaikkia voimia.

”Anteeksi, ettei minulla ole oikein mitään tarjottavaa”, hän pahoittelee ja asettelee pyöreälle sohvapöydälle kauniita, koristeellisia vesilaseja.

Tyhjälle jääkaapille on hyvä selitys: Toivola on viimein päässyt lomalle, mökkeilemään pienen tyttärensä kanssa. Nyt hän on käymässä yksin kaupungissa ja karkaa sitten takaisin maalle. Kiireettömät viikot ovat harvinaisia. Toivolan viimeiset vuodet ovat olleet aikamoista huisketta.

Toisten luona Jani Toivola ihailee virtaviivaisia design-esineitä. Omassa kodissa tyyli saa olla rouheampi ja rönsyilevämpi.

Lokakuisena tiistaina vuonna 2010 suomalaiskodeissa kuohui. Kymmenettuhannet kansalaiset surffasivat osoitteeseen eroakirkosta.fi ja ilmaisivat mielipahansa Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen rankoista sanoista. Jani Toivola istui kotonaan ja katsoi epäuskoisena TV2:n raflaavasti nimettyä Homoiltaa.

”Muistan miettineeni, miten tämä on mahdollista vielä 2010-luvulla. Miten voi olla ok ja laillista, että joku loukkaa minun ja monen muun identiteettiä niin aggressiivisesti tv-ruudussa? Ja miksi kirkko on ihan hiljaa?”

Seuraavana päivänä Toivola laati Helsingin Sanomiin napakan vastineen, joka viimeistään paljasti hänen analyyttisen puolensa ja kirjalliset kykynsä. Kaduilla pysäyteltiin ja kiiteltiin. A-studio pyysi hänet keskustelemaan tv-ruutuun.

Aluksi Toivolaa jännitti, olisiko hänestä puolustamaan kantaansa piispojen ja asiantuntijoiden keskellä. Keskustelun myötä hän tajusi, että oli. Niin tajusivat muutkin. Seuraava soitto tuli Vihreiden puoluetoimistolta. Oliko Toivola harkinnut lähtevänsä ehdolle eduskuntavaaleihin? Eipä oikeastaan. Mutta ehdotus kiinnosti.

Tyttären tärkeimmät tavarat on koottu lastenhuoneen lipastolle. Kehystetty grafiikkatyö on lahja kummitädiltä.

Kun vaalityö alkoi, Toivolan ei tarvinnut aloittaa aivan nollasta: hänen kasvonsa olivat monelle tutut telkkarista, joillekin teatterilavoilta. Aluksi koko projekti tuntui kummalliselta.

”En edes tiennyt, mitä vaalikampanja oikeastaan tarkoittaa. Kuulostaa hassulta, mutta suhtauduin siihen kuin teatteriproduktioon. Toisaalta lähestymistapa toimi ja tuntui tutulta. Kristallisoimme kampanjatiimin kanssa yhdessä teemamme ja viestimme.”

Hohdokasta homma ei aina ollut. Puolentoista tunnin bussimatkan aikana Toivola visioi vaalitilaisuuteen sadoittain vihreitä ilmapalloja ja hulppeaa hulabaloota, mutta perillä saattoikin odottaa umpinuhjuinen pubi ja kolme ihmistä. Teatterista hän oli kuitenkin oppinut, että vaikka itse vetää ties monettako kymmenettä kertaa samaa esitystä, yleisössä istuville juuri tämä kerta on ainutlaatuinen. Paikalle saapuneet ansaitsevat läsnäoloa ja parhaan mahdollisen suorituksen.

Toivola keräsi lopulta 4 174 ääntä, toiseksi eniten oman vaalipiirinsä Vihreistä. Vaali-iltana juhliminen ei kuitenkaan maistunut. Toivola meni suorinta tietä kotiin ja makasi peiton alla rättiväsyneenä, sydän hakaten. Uni ei tullut. Mitä ihmettä nyt oli edessä? 

Jälkeenpäin jani Toivola on tajunnut, että kiinnostus politiikkaan alkoi kyteä jo vuosia aiemmin. Toivola opiskeli vuosituhannen vaihteessa näyttelemistä New Yorkissa ja rahoitti opintojaan työskentelemällä tarjoilijana kuppiloissa. Se oli rankkaa hommaa, mutta ihanaakin. Joskus kesken työvuoron Toivola havahtui tarjotin kädessä siihen, että hän tosiaan oli siellä, unelmiensa metropolissa, inspiroivan musiikin ja puheensorinan keskellä. Ihan kuin elokuvassa! 

New Yorkissa ilmapiiri oli tuolloin tyystin toinen kuin Helsingissä. Siellä kaikilla oli mielipiteet, joita ei pelätty tuoda julki. Äänessä olivat myös ne, joiden ääni ei yhteiskunnassa saanut yhtäläistä painoarvoa. Yhdellä tv-kanavalla paasattiin latinojen oikeuksista, toisella seksuaalivähemmistöjen sorrosta. Toivola valpastui.

”Oikeudenmukaisuuden puolesta taistelu puhutteli minua yhtäkkiä vahvasti. Siinä vaiheessa luulin vain, että toisin näitä teemoja Suomessa näkyviksi taiteen kautta.”

Toisin kävi.

Perheen rakkaimmat kuvamuistot on niputettu kollaasiksi seinälle.

Helsingin herra. Jani Toivola huomasi heti kansanedustajana aloittaessaan, että poliitikko survotaan uuteen muottiin vaikka väkisin. Sinänsä huomio ei ollut Toivolalle uusi. Hän oli tottunut siihen, että häntä katsottiin eriväristen silmälasien läpi. Lapsena ja nuorena syy oli erilainen ihonväri, myöhemmin tv-julkisuus. Kun hän nyt veti puvun päälleen ja vieraili koulussa tai yrityksessä, ihmiset alkoivat pitää häneen kunnioittavaa etäisyyttä, niin henkisesti kuin fyysisesti.

”Ihmisethän kokevat politiikan etäisenä, että se leijuu tuolla jossakin. Se näkyy myös suhtautumisessa poliitikkoihin. Päätin jo varhaisessa vaiheessa, että haluan kuroa välimatkaa umpeen. Maadoitan uudet tilanteet ilmoittamalla, että olen ihan tavallinen tyyppi, enkä tarvitse ympärilleni airuetta.”

Jos Toivola saisi valita, politiikkaan tuotaisiin rohkeasti enemmän tunnetta. Hän on juuri katsonut kännykän ruudulta Michelle Obaman puhetta Yhdysvaltain demokraattien puoluekokouksessa ja pyyhkinyt salaa silmiään.

”Meillä uskotaan yhä, että kansa pysyy järjissään, kun johtaja ei tunteile. Mutta kaikkien ympäristössä ja yhteiskunnassa tapahtuvien muutosten ja konfliktien kohtaamiseen tarvitaan tällä hetkellä johtajuutta, joka koskettaa meitä myös tunnetasolla.”

Kirpparihaukan sisustus on rakennettu vähitellen. Melkein kaikki Toivolan kodissa on kierrätettyä.

Työ eduskunnassa on pakottanut Jani Toivolan mukautumaan muutamaan uuden pestin sanelemaan faktaan. Numero yksi: työyhteisöön kuuluu 200 ihmistä, ja jokaisen kanssa on tultava toimeen, vaikka arvomaailmat sotisivat pahasti keskenään. Numero kaksi: tehtävälista ei koskaan lopu, eikä reagointivaatimus rajoitu virka-aikaan, vaikka kukaan ei sellaista ääneen vaadikaan.

Parin vuoden ajan Toivola on opetellut rajanvetoa jälkimmäisen suhteen. Hän ei näprää Twitteriä jatkuvalla syötöllä tai ramppaa iltatilaisuuksissa, sillä palaverit, kokkarit ja some-sirkus eivät saa jyrätä alleen kaikkein tärkeintä. 

Varttia yli neljäksi Toivola pyöräilee nimittäin eiralaisen päiväkodin pihaan ja kiinnittää syksyllä kolme vuotta täyttävän tyttärensä turvavyön lastenistuimessa. Sitten poljetaan yhdessä kotiin Töölöön, jonne parivaljakko muutti äskettäin. Ihanasta päiväkodista vanhoilla kotikulmilla ei vain maltettu luopua.

Erityisesti isällä on vielä totuttelemista töölöläisyyteen. Hän on asunut Etelä-Helsingissä vuositolkulla, ja hyppy etäämmäs kantakaupunkiin tuntuu vielä eksoottiselta. Vieraat korttelit eivät kuitenkaan ole ongelma, sillä kaupunkisamoilu on Toivolan ja hänen tyttärensä lempipuuhaa.

”Olemme tosi hyviä luuhaamaan kylässä, puistoissa ja kahviloissa. Välillä tuntuu, että käymme kotona vain nukkumassa.”

Trendikästä kotoilijaa Toivolasta ei saa tekemälläkään.

”Loputon pyjamapäivä on erittäin kaukana unelmastani”, hän sanoo nauraen.

Olohuoneen katseenvangitsija on nuorten taiteilema Unelmani on -työ, jota oltiin heittämässä roskikseen Studia-messujen jälkeen. Taulu on kulkenut Toivolan mukana jo vuosikymmenen.

Elämä kahdestaan uhmaikäisen kanssa ei ole silti pelkkää idyllistä croissant-hetkeä. Toivolan mukaan vanhemmuus nostaa pintaan paljon uusia puolia kenessä tahansa. Tyttärensä lisäksi hän on joutunut tutustumaan itseensä uudelleen ja muovaamaan käsitystään säröttömästä vanhemmuudesta. 

”Toivoin lasta niin pitkään, että haaveeseeni ei liittynyt ristiriitaisia tunteita. Mutta arkeen liittyy. Niin klisee kuin se onkin, vanhemmuus on tuonut mukanaan myös armollisuutta. En voi syyllistyä jokaisesta kerrasta, kun riitelen lapseni kanssa.”

Toisaalta Toivola on tajunnut, ettei uhmaikäinen juutu tunteisiin kuten aikuinen. Kun hän molemminpuolisia nukutusraivareita seuraavana aamuna avaa tyttärensä huoneen oven, vastassa ei ole mököttäjä, vaan riemusta pomppiva päivänsäde. Mikäs tässä, mennään aamupalalle!

Toivolan omat päivät käynnistyvät lempeästi huolella kehitellyn rutiinin ansiosta. Hän herää tunti ennen lastaan, meditoi kaksikymmentä minuuttia ja keittää sitten kahvit.

”Aamuhetkeni avulla kestän työn ärsykkeet ja lapsen onnistuneet tökkäykset tunnehermoihin. Se on henkiselle hyvinvoinnilleni tärkeä työkalu. Meditoimalla saan palikat sisälläni asettumaan kohdilleen.”

Jani Toivola on iän myötä kyseenalaistanut urbaanin identiteettinsä. Välillä hän huomaa googlaavansa myynnissä olevia torppia.

KUKA? 

Jani Toivola, 38, Vihreiden toisen kauden kansanedustaja.

Asuu kolmiossa Helsingin Taka-Töölössä 2-vuotiaan tyttärensä kanssa.

Työskennellyt aiemmin näyttelijänä, tanssijana, tv-juontajana ja yrittäjänä. Opiskellut näyttelemistä New Yorkissa.

Rakastaa mantelivoita, tanskalaisia tv-sarjoja ja täydellisten kirpparivaatelöytöjen tekemistä lapselleen. Toivoo, että hänellä olisi aikaa lukea enemmän.

Julkaisee syyskuussa omaelämäkerrallisen esikoisteoksensa Musta tulee isona valkoinen (Siltala). Kirja rohkaisee eroon pelosta ja häpeästä.

 

 

Tätä katsoneet katsoivat myös näitä

Ekosisustajan Helsinki
3H+K Artikkeli
Sinustako menestyvä kiinteistönvälittäjä?
Blogikirjoitus
Omaisuus elää -kuoleman jälkeen
3H+K Artikkeli
Ota yhteyttä

Jätä yhteydenottopyyntö!

Oletko myymässä tai ostamassa asuntoa? Autamme Sinua mielellämme.

Ota yhteyttä