Kahdeksas päivä Oy on yksi kiinteistönvälitysalan suurimmista yrityksistä Suomessa ja yksi alan markkinajohtajista pääkaupunkiseudulla. Teemme vuosittain keskimäärin 2000 asuntokauppaa ja palveluksessamme on noin 100 kiinteistönvälityksen rautaista ammattilaista.

3H+K on Kahdeksas päivän julkaisema lehti asiakkailleen, jonka sisältöjä voit lukea myös verkossa. 3H+K on lehti paremmasta arjesta ja helpommasta asumisesta. Lehti antaa inspiraatiota, ajatuksia ja ideoita aktiivisille kaupunkilaisille. Se ottaa kantaa asumiseen liittyviin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin teemoihin, kannustaa vaikuttamiseen, parantaa kaupunkien yhteisöllisyyttä ja edistää hyvää naapuruutta.Jos haluat lehden kotiisi voit tilata sen helposti tästä

Pelkään, että epäonnistun tämän jutun teossa. Pelkään, että elämästäni ei tule kummoistakaan menestystarinaa, etten pärjää kuten toivoisin, että mokaan kaiken. Ostan väärän asunnon, tartun väärään tarjoukseen, en koskaan tule tehneeksi sitä mitä oikeasti halusin. Tämän tunnustan tietokirjailija ja kouluttaja Jaana Venkulalle, joka on luvannut keskustella kanssani pelosta ja luopumisesta. Hän on tunnettu oman tiensä kulkija: liike-elämästä yliopistolle ja sieltä vapaaksi kouluttajaksi hypännyt sosiaalipsykologi, jota moni sanoo rohkeaksi. Kasvimaiden ja eroamisen puolesta puhuva kirjailija, joka ei käytä sähköpostia. Hänestä minun pitäisi unohtaa itseni. 

”Suuntaa huomio siihen mitä teet ja tee se hyvin. Meidän pitää lopettaa oman navan kaivaminen”, Venkula neuvoo.

Tämän olen lukenut hänen kirjoistaankin. Hän kritisoi jatkuvaa terapoimista, jossa keskitytään minään ja menneisyyteen nykyhetken tapahtumien ja tekojen kustannuksella. 

”Yksi keskeinen syy pelolle on se, että ihmiset ovat yhä vähemmän yhteydessä reaalitodellisuuteen, siihen miten he omilla käsillään ja omalla kehollaan hallitsevat elämäänsä juuri nyt. Kyse ei ole siitä, onko terveempi 80-vuotiaana jos syö niin tai näin, vaan tästä hetkestä.” Niin sanoo Jaana Venkula.

Maailma on kietoutunut pelon peittoon. Informaatiota tulee enemmän kuin ehdimme käsitellä, ja usein se on värittynyt uhalla: talous romahtaa minä hetkenä tahansa, sota vaanii kulman takana, pikkulapset putoavat puista pedofiilien syliin, taloyhtiöt eivät saa lainaa, asuntojen arvo sulaa käsiin, joudumme vararikkoon, elämme väärin, sairastumme uuteen muotitautiin, kuolemme onnettomina.

”Mekanistisen maailmankuvan kautta meihin on iskostunut ajatus, että kaiken pitäisi olla suunniteltavissa, mitattavissa ja ennustettavissa. Mutta elämän perusolemus on epävarma. Sen viehätys ja voima tulevat siitä, että asiat eivät mene suunnitelmien mukaan”, Venkula muistuttaa.

Jaana Venkulan mielestä ihmisten ei pitäisi olla niin huolestuneita siitä, mitä muut heidän elämästään ajattelevat. Autonominen ihminen ei välitä siitä, hän muistuttaa.

Hänen näkökulmansa on oudon helpottava. Joka paikasta nimittäin tuntuu kurkkivan ihmiskuva, jossa kaiken esitetään olevan omassa hallinnassamme. Trendikkäällä ruokavaliolla pyritään takaamaan terveys, arvostetuilla valinnoilla menestys työelämässä, tarkalla suunnittelulla turvallisuus. 

Research Insight Finlandin tänä vuonna toteuttaman tutkimuksen mukaan suomalaiset pelkäävät eniten omaa ja läheistensä sairastumista ja kuolemaa. Lopulta emme pysty millään keinolla ehkäisemään niitä. Jaana Venkula nyökkäilee. Hänen mielestään jatkuva hallinnan pyrkimys sekä ilmentää että aiheuttaa pelkoa. Sillä tehdään myös rahaa: ostamme superruokaa, murtohälyttimiä, kuntosalikortteja, uusia turvaistuimia.

”Pelko poistuu vasta kun ymmärrämme, että vain osa asioista on suunniteltavia ja kaavan mukaan meneviä. Tärkeimmät asiat tapahtuvat yllättäen. Niihin voimme varustautua vain kehittämällä taitojamme.”

Jaana Venkula puhuu paljon. Eniten hän puhuu taidoista. Hän on kehittänyt tekemisen taitoon nojaavaa ajatteluaan vuosikymmeniä. Venkula on huolissaan siitä, ettemme enää tee mitään konkreettista, tuijotamme vain ruutua. Moni tärkeä taito jää silloin harjaantumatta. Minäkään en rustaa paperille mitään keskustelumme kuluessa, nauha vain pyörii.

”Sinun pitäisi ehdottomasti kirjoittaa paperille jotakin, tehdä pieniä muistiinpanoja. Se aktivoisi aivojasi ja muistaisit keskustelun ydinkohdat myöhemmin paljon paremmin”, Venkula sanoo. 

Hän muistuttaa, että ihmiselle hyödyllisimpiä tekoja ovat sellaiset, joissa vasen käsi tekee eri asiaa kuin oikea.

”Tutkimusten mukaan kaunokirjoituksella muistiinpanonsa tekevät opiskelijat muistavat asiat paremmin kuin tekstaavat tai tietokoneella kirjoittavat. Aivoissa tapahtuu monta asiaa, kun ihminen sitoo yhteen kirjaimia ja kuuntelee samanaikaisesti.”

Ajatus tuntuu aivan loogiselta. Lupaan kokeilla paluuta harakanvarpaisiin. Mutta miten kaunokirjoitus liittyy pelkoon? 

Se vähentää pelkoa siinä missä muukin konkreettinen tekeminen, vakuuttaa Venkula. Hän suosittelee kaikille jopa epämiellyttävältä ja vaikealta tuntuvaa tekemistä, koska se aktivoi aivoja. Remontoikaamme, leipokaamme, neulokaamme ja hoitakaamme puutarhaa! Venkula on tehnyt jossakin elämänsä vaiheessa kaikki vaatteensakin itse. Kyse on lopulta puhtaasti hormonitoiminnasta.

”Kun tekee käsillään jotain konkreettista, aivojen motorinen keskus käynnistyy. Se on yhteydessä emotionaaliseen keskukseen, josta alkaa erittyä mielihyvää aiheuttavia välittäjäaineita, kuten dopamiinia ja serotoniinia. Nämä aktivoivat ongelmanratkaisukeskuksen, siis ajattelun. Tällöin osaamisen tunne lisääntyy ja pelko vähenee”, hän selittää. 

Mutta entä jos pelko on niin suuri, että se lamaannuttaa kaiken toiminnan, kysyn. Itse ainakin jään ahdistavassa tilanteessa paikalleni, klikkailemaan vuorotellen facebookia ja sähköpostia. Jaana Venkulan ratkaisu on pakottaa itsensä tekemään jotakin ihan pientä ja elämää edistävää.

”Pyyhi vaikka pölyt tai tiskaa astiat, ja tee se niin hyvin kuin osaat. Tutkijat ovat osoittaneet, että suurissakin katastrofitilanteissa lamaannusta ehkäisee se, että ihminen ryhtyy heiluttelemaan käsiään.”

Venkulan mielestä sillä mitä tekee on kuitenkin väliä. Tekemisen pitää tarjota merkityksellisyyden kokemus. Astioiden tiskaaminen on oikein, koska se puhdistaa astiat ja edistää näin terveyttä. Tällaista eettistä pohdintaa tulisi Venkulan mielestä harjoittaa pienimmänkin teon yhteydessä.

”Yritämme kehittää laitteita, jotta elämästä tulisi helpompaa, mutta alkuhuuman jälkeen ne vain passivoivat meidät. Meidän pitäisi keskittyä konkreettisiin tekoihimme yhdistyvän eettisen ajattelun kehittämiseen. Teknologinen kehitys tulee siinä sivussa”, hän sanoo.

Kymmenen vuotta sitten Jaana Venkula julkaisi kirjan Epävarmuudesta ja varmuudesta. Siinä ihmetellään, miksi yhteiskunta etsii jatkuvasti keinoja ennustaa tulevaa, vaikka tulevaisuutta leimaa väistämättä epävarmuus. Kysymys ei ole vanhentunut.

Vielä nytkin ihmiset menevät opiskelemaan, valmistuvat ja odottavat, että varma maailma tarjoaisi heille työpaikan, mutta niin ei käykään. On pelottavaa tajuta, että nykyajan maailmassa pitäisi olla nopeaan suunnanvaihtoon kykenevä kameleontti, kun on tähdännyt ihan muuhun.

”Lapsia pitäisi kasvattaa siten, että he oppivat toimimaan vaihtelevissa tilanteissa. Heidän pitäisi antaa tehdä virheitä, koska vain siten he oppivat kohtaamaan epävarman maailman”, Venkula sanoo. 

Hänestä on hullua, että nykyvanhemmat suojelevat paitsi pieniä myös aikuistuneita ja omilleen muuttaneita lapsiaan. 

 

Laura Pörstistä tuntuu, että markkinamiesten kehittelemät uhat määrittelevät turhan paljon valintojamme.

Tunnistan. Lähipiirissäni on paljon yli kolmekymppisiä ihmisiä, joiden vanhemmat edelleen esittävät vahvoja toiveita heidän valinnoistaan. Nykyisen aikuissukupolven tilanne on siinä suhteessa hyvin erilainen kuin edellisen. Ja jälleen, sanoo keskustelukumppanini, ollaan pelkoa luovissa rakenteissa.

”Kaikkein tärkeintä ei ole se, millainen tulos tietystä teosta tai valinnasta seuraa, vaan taitojen vahvistaminen. Tämä vanhempien pitäisi muistaa. Kun ihminen oppii pienenä kohtaamaan ja selvittämään vaikeuksia, hän toimii isona paljon näppärämmin tilanteessa, jossa suuri pelko toteutuu.”

Venkula kehottaa aina miettimään, mitä taitoa teolla ruokimme. Pelolle antautuva vahvistaa pelkäämisen taitoaan.

”Pelko on hyvä tunne. Se kertoo meille jostain, mitä emme ole ennen kohdanneet. Meidän onkin tutkittava, mitä pelkäämme. Sitten on siirryttävä pohtimaan, mitä teemme pelolle, mikä on oikein ja mihin pelko liittyy. Juuri pelottavien asioiden kohtaamisessa taidot auttavat, tieto ei”, Venkula neuvoo.

Jännittävää kyllä, pelkojen tunnustaminen tuntuu tabun rikkomiselta. Luulen olevani maailman ainoa ihminen, jota kaikenlainen mokaaminen pelottaa, vaikka järjellä tajuankin asian olevan toisin. 

”Olemme kaikki reppanoita, se on hyvä muistaa. Me kaikki pelkäämme. Ei elämän ole tarkoitus olla mikään menestystarina”, Venkula toteaa.

Jaana Venkula on luopunut elämässään monta kertaa asioista, joista ei toisten mielestä kuulu luopua, esimerkiksi hienoista työpaikoista. Kun joku kertoo hänelle tehneensä vastaavan ratkaisun, Venkula onnittelee. Siinä on paljon ihailtavaa, mutta miksi tutusta luopuminen pelottaa niin kovasti? Ja eikö luopuminen jostakin pitkään rakennetusta ole luovuttamista? Olemmehan oppineet, että sitkeä ihminen painaa vaikka läpi harmaan kiven. Venkulan mielestä kysymykseni lankeaa ansaan, jossa valintoja määrittävät muut ihmiset.

”Autonominen ihminen ei välitä siitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Vain teoilla on merkitystä. On tehtävä se, mikä on oikein”, hän painottaa. 

”Ongelmana on ajatus, että elämässä on saavutettuja etuja. Takerrumme niihin, vaikka meidän pitäisi ymmärtää, että elämä on joustava asiaintila, jossa luopumisesta on joskus hyötyä. Ei maallisen omaisuuden takia kannata uhrata esimerkiksi ihmissuhteita, kuten perintöriidoissa usein käy.”

Jaana Venkula tarjosi haastattelussa toimittaja Laura Pörstille perusteellisen oppitunnin tekemisen taidosta. Hänestä taitojen kehittämistä ei pidä teknologian aikakaudella unohtaa.

Luopumista seuraa Venkulan mukaan vapaudentunne, joka antaa potkua uuden tekemiseen. Ja juuri konkreettinen tekeminen, toimeen tarttuminen, on sitä mitä ihminen hänen mielestään tarvitsee pitääkseen itsensä elämässä kiinni.

Hänestä se ehkäisee lamaannusta, pelkoa ja masennusta.

”Jos työ tai liitto muodostuu sellaiseksi, ettei se enää kiihota pienillä ja toisinaan ahdistavillakin kysymyksillä, on aika luopua. Olen auttanut monia ihmisiä eroamaan työpaikastaan tai avioliitostaan”, hän sanoo. 

”Voi myös olla, että luottamus katoaa avioliitosta ja toinen vaikka pettää. Silloin neuvon pakenemaan. Muuten annat puolisosi vahvistaa itsessään epäluotettavuuden taitoa.”

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sitä se ei ole. Venkula on huomannut, että ihmiset saattavat syyttää parisuhdettaan tilanteesta, joka aiheutuu työn merkityksettömyydestä. Hänestä todellinen ongelma on, jos joudumme työssä tekemään lähinnä sellaisia asioita, joita emme lainkaan tulleet tekemään: perkaamaan sähköposteja, kirjoittamaan raporttia toisen perään ja istumaan kokouksissa. Nykyäänhän sitä tavataan kutsua työksi, yritän sanoa. Mutta Venkulan mielestä ei pitäisi. Hänestä ihmisen tulee kehittää osaamistaan ja ajatteluaan, eikä se tapahdu sähköpostia näpyttämällä. Merkityksellisyyttä on uskallettava vaatia myös työelämässä, vaikka se saattaa aiheuttaa taloudellista epävarmuutta. 

”Luopumisen tarpeen tunnistaa kyllä. Silloin työ vain uuvuttaa eikä anna enää mitään. Tällaisissa tilanteissa ei pidä ajatella rahaa vaan sitä, mitkä taidot vahvistuvat vanhasta luopuessa.”

Jaana Venkula sanoo, ettei luota itseensä vaan taitoihinsa. Se tuo elämään jatkuvan onnen säikeen.

”Jos olen kerran keittänyt hyvän -puuron, voin luottaa siihen, että osaan tehdä sen uudestaankin.” 

 

JAANA VENKULA, tietokirjailija ja kouluttaja

ARJESSA Herään aina varhain ja pidän aamuhetkeni rauhallisina. Tiettyinä päivinä hoidan vain yrittäjän byrokratia-asioita. Rutiinit ovat tärkeitä, sillä kun tapahtuu jotakin mitä olen pelännyt, ne pitävät minut pystyssä. Rutiinit auttavat, koska ne pakottavat tekemään konkreettisia asioita.

MUUTOKSESSA Taloomme on tulossa putkiremontti. Aluksi olin siitä ahdistunut, mutta sitten ryhdyin suunnittelemaan, miten organisoin kaiken remontin aikana ja mitä teen mielipuoliselle kirjastolleni. Suunnittelun seurauksena ajatus remontista tuntuu enää mielenkiintoiselta.

 

LAURA PÖRSTI, toimittaja

ARJESSA Olen kasvattanut ensimmäistä kertaa taloyhtiön lavaviljelmässä kesäkurpitsaa ja yrttejä. Kerrostaloasukin pelastus on upottaa sormet silloin tällöin multaan. Se tuntuu erityisen merkittävältä Venkulan haastattelun jälkeen.

MUUTOKSESSA Olen iloinen, että kesä on ohi. Pirkko Saisio kirjoittaa, että julmin kuukausista on heinäkuu, ja olen samaa mieltä. Suomen kesään on ladattu ihan liikaa odotuksia. Syksyllä saa taas olla rauhassa, eikä kukaan nosta meteliä vaikka sataa.

Tätä katsoneet katsoivat myös näitä

Isän ja pojan nuijahommat
3H+K Artikkeli
Verosuunnittelu on jokaisen oikeus
3H+K Artikkeli
Miten siivotaan kuolinpesä?
3H+K Artikkeli
Ota yhteyttä

Jätä yhteydenottopyyntö!

Oletko myymässä tai ostamassa asuntoa? Autamme Sinua mielellämme.

Ota yhteyttä