Kahdeksas päivä Oy on yksi kiinteistönvälitysalan suurimmista yrityksistä Suomessa ja yksi alan markkinajohtajista pääkaupunkiseudulla. Teemme vuosittain keskimäärin 2000 asuntokauppaa ja palveluksessamme on noin 100 kiinteistönvälityksen rautaista ammattilaista.

3H+K on Kahdeksas päivän julkaisema lehti asiakkailleen, jonka sisältöjä voit lukea myös verkossa. 3H+K on lehti paremmasta arjesta ja helpommasta asumisesta. Lehti antaa inspiraatiota, ajatuksia ja ideoita aktiivisille kaupunkilaisille. Se ottaa kantaa asumiseen liittyviin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin teemoihin, kannustaa vaikuttamiseen, parantaa kaupunkien yhteisöllisyyttä ja edistää hyvää naapuruutta.Jos haluat lehden kotiisi voit tilata sen helposti tästä

The Waltz -levyn takakannessa poseeraa suosionsa huipulla liitävä bändi. Eero Aarnion Pastilli-tuolissa istuu nuori, vaalea mies mustasankaisissa silmälaseissaan ja katsoo tiiviisti kameraan. Vasen nilkka nojaa rennosti oikeaan reiteen, vasemmassa kädessä on oluttölkki. Viisitoista vuotta myöhemmin sama käsi pitää keittokirjaa auki, ja silmät paksusankaisten lasien takana seuraavat keskittyneesti falafelohjetta. Villasukat painautuvat puulattiaan ja ilmassa leijailee vastarevittyjen yrttien tuoksu. Seinällä roikkuvassa mustavalkokuvassa jazzlegenda Louis Armstrong laulaa silmät kiinni. Kun keittiöstä kurkistaa olohuoneeseen, katse jämähtää seinälle nostettuun punaiseen kitaraan kuin arvokkaaseen tauluun. 

”Isi, minä autan!” pieni punatukkainen tyttö sanoo ja laittaa sormensa taikinakulhoon.

Nelivuotiaan Unnan isää naurattaa. Hän on Lasse Kurki, Warnerin kotimaisen musiikin tuotantopäällikkö, Lemonator-bändin laulaja ja Radio Helsingin toimittaja. Pian isä ja tytär pyörittävät falafeltaikinasta pullia yhdessä. Vieressä Kurjen vaimo ja Unnan äiti Jenni suikaloi fenkolia. Kurjet asuvat sadan neliön punaisessa paritalossa Helsingin Toukolassa. Kodin ikkunoista avautuu näkymä idyllisiin harjakattoisiin omakotitaloihin, korkeisiin lehtipuihin ja isoihin takapihoihin. Jos ei tietäisi, että korttelin päässä kulkee raitiovaunu ja bussilla pääsee vartissa keskustaan, voisi kuvitella olevansa maalla.

 

Vaimon vihermehut ovat biisintekijän suurimpia makunautintoja.

Jenni-vaimon kylmäpuristettu mehu syntyy tänään näistä aineksista.

”Kun kurvaan pyörälläni Hämeentieltä Toukolaan, kaikki työmurheet jäävät risteykseen. Kotipihalla ja kotona mieleni valtaa rauha”, Kurki sanoo. 

Vielä kymmenen vuotta sitten Kurki asui Helsingin ydinkeskustassa, eli rockelämää ja voi huonosti. Hän kärsi unettomuudesta ja söi mitä huvitti: kahvia ja tuoremehua aamupalaksi, ravintolalounaan kolmen aikaan ja illalliseksi leipää. Olut maistui, kuten kunnon rokkarille kuuluu, ja hommia tehtiin ilman säännöllisiä työaikoja.

”Olin sellainen mies, joka piti terveysintoilua ihme hörhöilynä. Sitten tapasin Jennin. Hän auttoi ymmärtämään, että ruoka joko tuo tai vie energiaa.”

Kurki opetteli syömään ravitsevasti ja monipuolisesti eli mahdollisimman paljon luonnonantimia. Kotiin hankittiin ensin Vitamix, jolla surautetaan yhä aamusmoothiet koko perheelle. Sitten taloon tuli jyvämylly, ja tuorepuurosta tuli yksi Kurjen vakioaamiaisista. Hän alkoi juoda vettä ja syödä välipaloja.

”Unettomuus ja yöhikoilu loppuivat kuin seinään. Laihduin 11 kiloa olematta dieetillä. Voin paremmin kuin koskaan ennen.”

Sitten hän opetteli tekemään töitä työaikaan. Sävelet kun eivät tule levottoman lauluntekijän luo.

”Vaikka et hyppäisikään suoraan autuaaseen turvasatamaan, muutoksesta tarttuu aina mukaan jotakin uutta, joka auttaa matkalla”, sanoo Lasse Kurki.

KUN LEMONATOR NOUSI Semifinalin lavalle ensimmäisen kerran elokuussa 1995, keltaisella jättikankaalla hymyili sitruuna ja melodinen voimapop soi. Kaikkiaan Kurki sävelsi, sanoitti ja lauloi bändin biisejä kuuden levyn verran. Tänä syksynä, kaksikymmentä vuotta ensikeikan jälkeen, Lemonator pisti pillit pussiin Tavastian lavalla, Semifinalin naapurissa. 

”Lopetuspäätös kypsyi kollektiivisesti. En ollut kirjoittanut yhtään Lemonatorin biisiä moneen vuoteen. Olin saanut niin paljon rakkautta ja onnistumisia monelta taholta, ettei ammatillinen onneni tai identiteettini ollut enää sidottu yhteen juttuun.”

Lopettaminen ei ollut aiemmin tuntunut vaihtoehdolta. Muusikon oli pitänyt miettiä, kuka Lasse Kurki olisi ilman bändiä, omaa jengiä. Hänhän oli yhtä kuin Lemonator. Bändillä oli oma kieli, mieletön henki ja hauskaa. Se oli kuin kaupunkiin tuleva merirosvolauma, jonka ei tarvinnut välittää kenestäkään tai mistään, kuten laskujen maksamisesta. Bändin kanssa Kurki oli päässyt omalle pienelle kiertoradalleen, vapauteen.

”Lemonator oli ollut niin tärkeä osa elämääni, että se ansaitsi juhlavan päätöksen. Olen saanut sen kautta kaikki alan kontaktini. Tuntui merkitykselliseltä juhlia bändin synttäreitä ja hautajaisia yhtä aikaa.”

Kurki uskoo, että elämässä tulee eteen mahdollisuuksia, joihin pitää tarttua. Jos tulee fiilis, ettei ole enää mitään annettavaa, on parempi hakea muutosta. 

Reilut viisi vuotta sitten Warnerin pomo Asko Kallonen kysyi Kurjelta kolmatta kertaa, tulisiko mies tekemään sitä, mihin hänet oli luotu: levy-yhtiön tuotantopäälliköksi. Kuluneen vuoden aikana Kurki oli jo ehtinyt tuottaa musiikkia Anna Puulle, Disco Ensemblelle ja Ipanapa-lastenlevylle, mutta sen hän oli tehnyt freelancerina. 

”Minua oli pyydetty levy-yhtiöhommiin 1990-luvulta lähtien. Sanoin aina ei, koska bändi ja sen luoma vapaus oli liian arvokasta. Itsensä elättäminen tuntui saavutukselta.”

Mutta tällä kertaa vapaalle muusikolle tuli intuitiivinen fiilis, että olisi oikea aika hypätä uuteen. Olihan Kurki pienestä asti tiennyt työskentelevänsä jonain päivänä levy-yhtiössä, vaikka haaveilikin rocktähteydestä.

”Ennen halusin epätoivoisesti, että Lemonator olisi yhtä hyvä kuin joku Radiohead. Sitten elämään tuli muutakin. Viimeisillä keikoilla pidin vain hauskaa, koska minun ei tarvinnut todistaa kenellekään enää mitään.”

Nyt Kurki tekee biisejä vain muille ja jännittää, kun hän soittaa niitä ensimmäistä kertaa artisteille. Viimeksi hän sävelsi kappaleet Anna Puun uudelle Rakkaudella, Anna Puu -levylle yhdessä artistin, Knipi Stierncreutzin ja Jukka Immosen kanssa. 

”On hyvä, jos vähän pelottaa, koska liian itsevarmana tekee helposti huonoja biisejä. Olen myös hiton utelias. Tykkään mennä epämukavuusalueelle, jotta kehityn.”

Olohuoneen seinällä roikkuu harvinainen Rickenbacker-kitara vuodelta 1965.

KURKI ISTAHTAA EAMESIN valkoiseen klassikkokeinutuoliin.

”Voitin vuonna 2008 musiikin tekijänoikeusjärjestö Gramexin juhlapalkinnon. Halusin, että rahasummasta jää konkreettinen muisto, joten ostin pitkään haaveilemani design-keinutuolin. Aina kun istun tähän, minussa herää nöyrä kunnioitus työtäni kohtaan.”

Rakkaus musiikkiin näkyy Kurjen kotona. Julisteessa kurkkivat Beatlesit, lehtitelineestä pilkistää musiikkilehti Mojo ja vinttikerroksessa on soittimia isommallekin bändille. Olohuoneen seinällä roikkuu vuoden 1965 Rickenbacker-kitara, joita tehtiin sinä vuonna vain 52 kappaletta. 

”The Who:n Pete Townsend soitti tällaisella My Generation -klassikkobiisin. Näen kitarassa Beatlesit, Byrdsin, The Whon ja koko oman musiikkihistoriani. Minulle se ei ole vain kitara. Se on täynnä tarinoita ja merkityksiä.”

Puolet Kurjen levykokoelmasta lymyää varastossa, mutta silti työhuoneen kaksi seinää ovat maasta kattoon asti täynnä levyjä. Tänne biisintekijä katoaa luomaan, aistimaan ja nauttimaan, vaikka vain lapsen päiväunien ajaksi. Lapsiperheessä vartinkin oma aika on arvokasta. 

”Tyttäreni ei nukkunut öitään lähes pariin vuoteen. Kärsin ihan pimeästä unettomuudesta ja opin nauttimaan pienistä asioista. Hyvä kahvi ja kymmenen minuuttia Hesarin lukemista on ihanaa arjen luksusta.”

Sunnuntaisin Kurki rauhoittuu Radio Helsingin Rakkaudesta-musiikkiohjelmansa parissa. Radiota hän on tehnyt jo viisitoista vuotta.

”Radio on jumalaista terapiaa. Saan keskittyä kaksi tuntia musiikkiin kenenkään häiritsemättä.”

Unna-tytär pani rokkari-isän arjen uusiksi.

Askartelunurkka on tapetoitu Unnan taiteella.

KURKI SANOO OLEVANSA innostuja ja nautiskelija. Hänelle onnea tuovat pienet arkiset asiat, kuten kylmäpuristetut mehut, aurinkoinen sää, kivat ihmiset ja hiekkalaatikkohetket Unnan kanssa. Suurin arjen ihmeistä on oma lapsi. Kun Kurki sai tietää tulevansa isäksi, pian päivätöihin siirtymisen jälkeen, palaset loksahtivat kohdalleen.

”Kuului vain klong, kun tajusin roolini ja mistä elämässäni on kyse. Olin pitkään työnarkkari, joka pani duunin kaiken edelle. Pidän yhä työstäni enkä voisi elää ilman musiikkia, mutta nykyään mietin perhettäni aina ensin.”

Punapäinen tyttö kömpii Kurjen syliin ja tuijottaa silmiin yhtä tiiviisti kuin isänsä. Kädessä on valmis piirustus, lattialla kasa värikyniä ja aanelosia. Kun Unna syntyi, puhdas, valtava rakkaus vei isältä jalat alta.

”Saan biisinteosta yhä huh huh -fiiliksiä, mutta lapsi sai silti kaiken tuntumaan suhteellisen merkityksettömältä. Oma lapsi on kauneinta ja parasta mitä on. Ajatus siitä, että maailmassa jokainen vanhempi ajattelee lapsestaan niin, on ihana.”

Toukolan rauha ja kodin turva tuovat vastapainoa Kurjen työlle, jossa muutos on pysyvää. Musiikki elää koko ajan, ja luomistyössä ollaan jatkuvassa muutostilassa. Koskaan ei tule valmista.

”Uskon, että unelmat käyvät toteen, jos muutokseen uskoo itse”, Kurki sanoo. 

Manaamalla ja kiroamalla harvat haaveet toteutuvat. Ne käyvät ennemmin toteen innostuneen asenteen ja positiivisuuden kautta. Silloin mahdollisuudet aukeavat, vähän kuin sävelet biisintekijälle. 

”Amerikkalainen muusikko Jimmy Webb sanoi hienosti, että lauluntekijät ovat kuin antenneja tai alustoja, joihin sävelet laskeutuvat universumista. Mutta ne eivät tykkää tulla ruuhkaiseen tai kiireiseen paikkaan. Melodiat eivät tule hermostuneen lauluntekijän luo.”

Välillä on tärkeää hypätä kohti muutosta. Mutta yhtä tärkeää on uskaltaa joskus pysähtyä. 

”Elämäni on tavallaan yhtä muista välittämistä, niin töissä kuin kotona. Jos joskus alan kaivata bändiläisen vapauteen, ajelen hetken fillarilla, kuuntelen musiikkia tai istun kahvilaan juomaan cappuccinon ja lukemaan lehteä. Se riittää.”

LASSE KURKI, 46, Warnerin AR-manageri, muusikko ja Radio Helsingin toimittaja

ASUU sadan neliön paritalossa Helsingin Toukolassa vaimonsa Jennin ja 4-vuotiaan Unna-tyttärensä kanssa.

LAULOI, sävelsi ja soitti Lemonator-bändin kanssa kuusi levyllistä melodista voimapoppia, kunnes lakkautti bändin viime elokuussa.

ON TUOTTANUT musiikkia muun muassa Anna Puulle, Jonna Tervomaalle, Egotripille ja Von Hertzen Brothersille.

RAKASTAA jumalaisia säveliä, fyysisiä äänilevyjä, sielukkaita soittimia, kauniita esineitä ja ravitsevaa ruokaa. 

PYÖRÄILEE paljon Helsingissä, koska se on helppoa liikuntaa ja antaa hienon vapaudentunteen. 

ELÄMÄNVIISAUS löytyy Nat King Colen Nature Boy -kappaleen viimeisistä sanoista: ”The greatest thing you’ll ever learn is just to love and be loved in return.”

Tätä katsoneet katsoivat myös näitä

Koko perheen kasviskeittiö
3H+K Artikkeli
Isän ja pojan nuijahommat
3H+K Artikkeli
Kahdeksas päivä myy asuntosi!
Blogikirjoitus
Ota yhteyttä

Jätä yhteydenottopyyntö!

Oletko myymässä tai ostamassa asuntoa? Autamme Sinua mielellämme.

Ota yhteyttä